Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa laajan Fit-for-55 -ilmastopaketin, jonka tavoitteena on vähentää EU:n jäsenvaltioiden yhteenlaskettuja päästöjä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 päästöihin verrattuna. Paketti sisältää yli kymmenen lainsäädännöllistä ja muuta energiantuotantoon ja -käyttöön sekä ilmastopolitiikkaan liittyvää ehdotusta. Useilla näistä on suoria vaikutuksia tuulivoima-alaan, keskeisimpinä päästökaupan laajentaminen ja kiristäminen, uusiutuvan energian tavoitteen nostaminen sekä hiilitullit. Lisäksi ilmastopaketti sisältää muita ehdotuksia, jotka voivat vaikuttaa tuulivoima-alaan välillisesti. Täysin oman kysymyksensä muodostavat pakettiin liittyvät tai sitä sivuavat rahoitusratkaisut, jotka voivat olla erityisesti merituulen edistämisen kannalta tärkeitä.
Päästökauppa laajenee ja kiristyy
Päästökauppajärjestelmä on EU:n tärkein ilmastopolitiikan ohjauskeino, koska se luo päästöjen hinnoittelulle yhtenäiset säännöt koko EU:n alueella. Järjestelmässä komissio asettaa ensin päästöille sallitun enimmäismäärän. Sen jälkeen päästöoikeudet jaetaan jäsenvaltioille, jotka edelleen jakavat osan päästöoikeuksista ilmaisjaossa yrityksille ja myyvät osan huutokaupoissa. Yritykset voivat myös ostaa ja myydä päästöoikeuksia keskenään.
Päästökaupan nykylaajuuteen kuuluvat energiaintensiivinen teollisuus sekä lämpö- ja voimalaitokset. Ehdotuksen mukaan päästökauppa laajenisi koskemaan myös EU:n sisäistä meriliikennettä vuonna 2023 sekä maantieliikennettä ja rakennusten lämmitystä vuonna 2026. Lisäksi liikkeelle laskettavien ja ilmaiseksi jaettavien päästöoikeuksien määrää vähennettäisiin.
Uusiutuvan tavoite kasvaa, uusiutuvalle sähkölle erillistavoite
Uusiutuvan energian osalla komissio ehdottaa energian loppukulutuksesta laskettavan uusiutuvan energian osuuden tavoitteen kasvattamista RED II-direktiivin mukaisesta 32 prosentista 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi komissio ehdottaa erillisiä tavoitteita liikenteelle, lämmön ja sähkön tuotannolle sekä teollisuudelle. Oman kysymyksensä muodostavat ehdotukset vihreiden teollisuustuotteiden metodologiasta ja bioenergian kestävyyden osoittamisesta.
Tuotekohtaiset hiilitullit
Ehdotus hiilitulleista liittyy ilmastopolitiikan lisäksi EU:n kauppa- ja talouspolitiikkaan ja ilmastopolitiikan ohjauskeinona se onkin uusi. Hiilitullien tavoitteena on, että energia- ja päästöintensiivistä teollisuutta ei siirtyisi EU:sta vähemmän päästöjä säänteleviin maihin. Tullimaksuilla olisi tarkoitus rahoittaa EU:n omaa budjettia ja lyhentää EU:n elpymispakettia varten otettuja yhteisiä lainoja. Hiilitullit koskisivat vain eräiden tuotteiden ja sähkön tuontia. Tullimaksut otettaisiin käyttöön vuonna 2026.
Arvioita ehdotusten vaikutuksista
Ehdotukset ovat vielä yleisiä ja siksi vaikutuksista voidaan tehdä vain alustavia arvioita. Kiristyvä päästökauppa joka tapauksessa nostaisi päästöoikeuden hintaa, mikä vauhdittaisi päästötöntä sähköntuotantoa. Samaa voidaan sanoa uusiutuvan energian tavoitteen kasvattamisesta, kun sähköntuotannolle ollaan asettamassa oma erillistavoite. Lisäksi vihreiden teollisuustuotteiden metodologia saattaa epäsuorasti edistää tuulivoimarakentamista, mikäli se kannustaa teollisuutta käyttämään enemmän päästötöntä sähköä.
Hiilitullien kääntöpuoli
Entäpä hiilitullit? Teoriassa tullimaksut voivat olla päästöttömille sähkön tuotantomuodoille myönteinen asia, mutta EU:n ulkopuolelta tuotavien tuulivoimaloiden osien tuotekohtaisten päästöjen mittaaminen ja hinnoittelu loisivat uuden hallinnollisen taakan. Se saattaisi nostaa tuulivoimarakentamisen kustannuksia. Sen sijaan Suomeen tuodaan EU:n ulkopuolelta sähköä hyvin vähän, joten tältä osin hiilitullien vaikutus sähkömarkkinoihin olisi marginaalinen.
Ehkäpä tuotekohtaisten tullimaksujen sijaan hiilitulleja kannattaisikin kehittää taloustieteen nobelisti William Nordhausin mallin mukaisesti. Siinä vähintään EU:n tasoisiin ilmastopolitiikan keinoihin sitoutuneet maat muodostaisivat niin sanotun ilmastoklubin. Sen ulkopuolella olevat maat joutuisivat maksamaan tulleja kaikista klubin alueelle tuotavista tuotteista. Näin vältyttäisiin tuotekohtaisilta päästöjen mittaamisilta ja klubin jäsenyys edistäisi myös muuta EU:n kauppapolitiikkaa.
Seuraavaksi komission ehdotukset etenevät EU:n parlamentin ja neuvoston käsittely- ja neuvotteluprosesseihin. Niissä ehdotukset tarkentuvat ja niihin tehdään muutoksia. Prosessit kestävät noin kaksi vuotta. Sitä ennen ehdotuksia käsitellään jäsenmaissa ja parhaillaan Suomikin muodostaa näkemyksiään tehtyihin ilmastopaketin ehdotuksiin.