Pariisin ilmastosopimus naulasi pöytään sen, että energiajärjestelmämme tulee olla päästötön vuoteen 2050 mennessä. Tuntuu siltä, että kuherruskuukausi on vielä menossa: sopimuksen radikaaliutta ei ole kunnolla ajateltu. Mitä todella tarkoittaa päästötön energiajärjestelmä?
Pariisin ilmastosopimus naulasi pöytään sen, että energiajärjestelmämme tulee olla päästötön vuoteen 2050 mennessä. Tuntuu siltä, että kuherruskuukausi on vielä menossa: sopimuksen radikaaliutta ei ole kunnolla ajateltu. Mitä todella tarkoittaa päästötön energiajärjestelmä?
Päästötön energiajärjestelmä tarkoittaa täyskäännöstä, sillä nyt maailman energiantarpeesta 80 prosenttia katetaan fossiilisilla energialähteillä. Savupiippuja ei voi enää vuonna 2050 Euroopassa olla. Seuraava kysymys onkin miten muutos toteutetaan: lisääntyvällä julkisella sääntelyllä ja rahoituksella vai erilaisin markkinamekanismein?
Tulevaisuuden energiamarkkina on sähköenergiamarkkina. Valittiinpa päästöttömäksi energialähteeksi ydinvoima, fossiilisten poltto ja CO2:n talteenotto (CCS) tai uusiutuvat energialähteet, ne kaikki johtavat massiiviseen sähköistymiseen ja sähkö ottaa primäärienergian roolin. Tämä ei ole ongelma. Sähkön avulla voidaan valmistaa kaikki muut energian muodot, lähinnä lämpö ja polttoaineet, sekä käyttöönottaa hiilidioksidi hiilenlähteeksi muoveihin, kemikaaleihin ja lääkkeisiin. Harva tulee näin flunssakautena ajatelleeksi, että jos öljy pitää jättää maahan, kuumelääkkeenä käytetty paracetamol jää saamatta. Jotain tulee tehdä oleellisesti toisin.
Sähkönkulutuksen väheneminen irtikytkemällä taloudellinen kasvu ja energiakäyttö olisi ympäristön kannalta toivottavaa, mutta kaikkien energiatoimintojen sähköistäminen lisää valtavasti juuri sähkön kulutusta. Aloitetaan vaikka öljyn korvaamisesta sähköllä.
Jos Pariisin sopimuksesta pidetään kiinni, öljy- ja kivihiilimarkkinoita ei Euroopassa enää vuonna 2050 ole. Sähkön keskeisestä roolista johtuen tulee kiinnittää huomiota juuri sähkömarkkinan tulevaisuuteen.
Viimeistään uusiutuvan energian astuminen kuvaan merkittävänä tuotantomuotona kääntää energiamarkkinat päälaelleen. Kun uusiutuvien osuutta kokonaisenergiasta halutaan kasvattaa vuositasolla, vaihtelevuudesta johtuen syntyy merkittäviä ylituotantoaikoja. Tuotantoa ei voida kuitenkaan rajoittaa saatikka pysäyttää, muutoin vuositasolla niiden osuus jää maltilliseksi. Miten tämä ylituotannon ja kulutuksen epäsuhta ratkaistaan nykyisillä sähkömarkkinamekanismeilla? Ei mitenkään.
Säätövoiman ja kapasiteetin riittävyyden pohtiminen on juuri nyt tärkeää, mutta Pariisin sopimuksen kokoisen energiaratkaisun osalta ne ovat vain kulmien pyöristelyä. Mitä aiemmin tämä huomataan, sen parempi.
Energiamarkkinamuutoksen kokoluokan hahmottamiseksi tarvitaan ainakin kahden perustavanlaatuisen asian hyväksyminen. Ensinnäkin, uusiutuvia tuotantomuotoja käytettäessä energian hinta irtoaa energian hinnasta. Aivan kuin dollari aikoinaan irrotettiin Bretton Woods -järjestelmän lakkautuksen yhteydessä kultakannasta, energian hinta ei tulevaisuudessa perustu öljybarrelin, kivihiilitonnin, maakaasukuution tai jonkun muun energiankantajan markkinahintaan. Marginaalituotantokustannukseen, polttamiseen ja polttoaineen hintaan perustuva ”sähkönhinta-ankkuri -markkinamalli” haihtuu ilmaan.
Aurinko-, tuuli- ja ydinvoimalla on se yhteinen piirre, että niiden tuottama sähköenergia on ilmaista tai lähes ilmaista. Vain tuotantokapasiteetin rakentaminen maksaa. Energian, eli sähkön, kokonaiskustannus perustuu tällöin rahoituksen saatavuuteen, rahoituskustannuksiin ja kapasiteetin harhakäsitystähintaan. Koska energian määrä ei ole enää tekijänä, energian ja tehon arvonmuodostus pitää ajatella uudella tavalla.
Internet mahdollistaa reaali-aikaisen energiamarkkinan. Niin reaaliaikaisen, että se on itse asiassa tehomarkkina. Arvoa on toimitusvarmuudella, kysynnän joustavuudella sekä ennen kaikkea informaatiolla. Avainkysymys on: milloin ja kuinka paljon tehoa on saatavilla?
Toinen murros koskee toimijoita. Nykyisenkaltaiset toimijat eivät voi toimivaltuuksiensa puitteissa toteuttaa tulevaisuuden energiajärjestelmää. Oire tästä on lisääntyvä sekä tukimekanismien lukumäärä että laajuus. Lopussa häämöttää suunnitelmatalous. Vaihtoehto se on sekin.
Yksi ratkaisu on keskuspankin kaltainen uusi toimija, joka ei ole poliittinen toimija, eikä toimi suoraan energia- tai tehomarkkinalla, mutta vastaa järjestelmän teknisestä vakaudesta. Aivan kuin keskuspankki vastaa rahajärjestelmästä. Energian keskuspankilla olisi muitakin tehtäviä: energian hintavakaus, energian kokonaiskustannus sekä ilmastotavoitteiden toteuttaminen. Energian keskuspankki voisi erilaisin ohjausmekanismein säännellä markkinaa velvoitteidensa toteuttamiseksi. Yksi esimerkki toimijan puutteesta on kulutusjoustomarkkina. Suomessa on ainakin Olkiluoto 3:n verran ohjelmistopäivityksillä huippupakkasten aikaan käyttöön otettavia kulutusjoustokohteita, mutta toteuttamiselta puuttuu asianomistaja. Edullisin voimalaitos on se jota ei tarvitse rakentaa.