Suomen uusiutuvat on tuulivoima-alan ”joku” 

Se kuuluisa ”joku” on tehokas tyyppi, joka hoitaa kodeissa ja työpaikoilla monta juttua, jotka eivät selkeästi ole kenenkään tehtävänä tai ruumiillistu yhteen tahoon. Kun ”tuulivoima-ala” on jotakin mieltä, on kannanmuodostus ja määrittely tyypillisesti tapahtunut yhdistyksen piirissä: hallituksessa, valiokunnissa, toimistolla ja muissa verkostoissa. Ilman toimialajärjestöä kokoavana voimana ja kompromissin muodostajana olisi vain yksittäisten yritysten kantoja, jotka asiasta riippuen olisivat keskenään enemmän tai vähemmän samansuuntaisia. Jatkossa myös aurinkovoima-alan kanta muodostetaan Suomen uusiutuvien toimielimissä.  

Useimmiten alan yhtenäisen kannan muodostaminen on sujuvaa, sillä asioissa on helppoa nähdä suuri kuva, joka on alan toimintaedellytysten turvaamisen kannalta selkeä. Vaikeampiakin tapauksia on, kuten esimerkiksi kannanotto talousvyöhykkeen sääntelykehikon muodostamiseen tänä vuonna: yritysten näkemykset parhaasta mallista olivat keskenään niin erilaisia, että kaikkia toiveita ei voinut samaan aikaan ottaa huomioon. Yhdistys järjesti asian osalta asiasta kiinnostuneelle jäsenistölle keskustelutilaisuuksia, joissa keskusteltiin erilaisista vaihtoehdoista ja näkemyksistä. Erityisesti tällaisissa moninäkökulmaisissa asioissa keskustelu voi olla repivääkin, ja kaikilta osapuolilta vaaditaan kykyä ja halua ymmärtää erilaisia näkemyksiä ja antaa periksi omista tavoitteista kompromissin löytämiseksi. Yhdistyksen tavoitteena on aina kohdella jäseniä mahdollisimman tasapuolisesti ja pitää ala yhtenäisenä ja hyväntuulisena, joten voikin todeta, että onneksi näitä vaikeita kannanmuodostusasioita tulee harvoin – ne ovat vaikeita tapauksia kaikille osapuolille! 

Alan etu edellä 

Suomen uusiutuvat ry kirjoittaa lausuntonsa alan edun mukaisesti. Alan etu ei kuitenkaan ole yhdistyksessä automaattisesti tiedossa – eihän meillä yhdistyksessä ole omia hankkeita tai voimaloita operoinnissa. Yhdistys tarvitsee jäsentensä apua ja panosta kannanmuodostuksessa. Lausuntomme on usein pitkälti jäsenten toiveiden näköinen, toki huomioiden, että yhdistys kommentoi aina yleisellä tasolla. Työmme on silloin vaikeaa, kun emme saa jäsenistöltä kommentteja lausunnoilla olevaan asiaan.  Aina emme yksinkertaisesti tiedä, mitä pitäisi lausua tai mihin pitäisi kiinnittää huomiota, etenkin jos kyseessä on tekninen ja tiettyä kapeaa sektoria koskeva asia. 

Olemmekin pyrkineet kehittämään prosessia siten, että jäsenten olisi mahdollisimman helppoa antaa kommenttinsa ja toisaalta yksittäiset kommentit olisi mahdollisimman helppoa jalostaa yhdeksi lausunnoksi. Näkemykset ja kommentit lausuntoihin pyydetään nykyään verkkolomakkeella. Sen käyttö on ollut vielä vähäistä, ja meille saakin antaa palautetta itse prosessin parantamiseksi.  

Lomakkeen kehittämisen ajatuksena on, että kommentit saadaan kootusti ja varmasti talteen, kun ne eivät saavu usein ruuhkaisiin postilaatikoihin yksittäisinä viesteinä. Lomake mahdollistaa myös yleisen tason kommentoinnin avoimien tekstikenttien muodossa. 

Suuri määrä ja usein kireä aikataulu 

Lausuntopyyntöjen määrä vaihtelee jonkin verran hallituskauden vaiheen mukaan: hallituskauden loppupuolta kohden lausuntopyyntöjä tuppaa tulemaan suurempia määriä, kun viimeisiä hallitusohjelman kirjauksia toimeenpannaan ennen hallituksen vaihtumista. Valitettavan usein lausuntopyynnöt tulevat hyvin kireällä aikataululla. Lausunnon koostaminen vie väistämättä jonkin hetken, joten myös yhdistykseltä tulevat toiveet kommentoida lausunnoilla olevaa asiaa tulevat usein hyvin napakalla aikataululla ja valmiin lausunnon kommentointimahdollisuudet ovat hyvin rajallisia.  

Yhdistys on jättänyt viime vuosina 20-30 lausuntoa vuosittain mitä moninaisimmista asioista. Useimpiin lausuntopyyntöihin pyrimme lausumaan jotakin, sillä se on osaltaan tapa varmistaa mahdollisuus osallistua myös jatkossa. Sisällöltään tyhjää lausuntoa ei luonnollisesti kannata jättää, joten on arvokasta, jos jäsenistöstä tulee näkemystä myös siihen, mitä hyvää ja kannatettavaa lausuttavana olevassa ehdotuksessa on. 

Aktiivisuus kannattaa 

Niin paljon se antaa kuin se ottaakin, on vanha ja moneen tilanteeseen sopiva sanonta. Niin myös tälläkin kertaa: olemalla aktiivinen ja tarjoamalla omaa ja tiimisi osaamista yhteisten asioiden hoitoon, on todennäköisempää, että lopputulos on yrityksesi kannan mukainen. Luonnollisestikaan yhden yrityksen kanta ei muodosta koko alan kantaa ja asiat valuvat suodattimen läpi yhdistyksen lausuntoihin, mutta tarjottuja näkemyksiä kuunnellaan herkällä korvalla.  

Pidäthän myös mielessä, että kaikki viranomaisten ja muiden tahojen lausuntopyynnöt eivät automaattisesti tule Suomen uusiutuville tai osu työntekijöiden haaviin muutoinkaan. Tuulivoimaan suoraan liittyvät lausuntopyynnöt tulevat tyypillisesti yhdistykselle lausuntopyyntöinä, mutta kannattaa hoksauttaa yhdistyksen henkilökuntaa etenkin epäsuoremmin tuulivoimaan liittyvistä mutta alan kannalta tärkeistä lausuntopyynnöistä. Näin voit varmistaa, että yhdistys on lausumassa asiasta. 

On hyvä, että yritykset jättävät aktiivisesti omia lausuntojaan. Samaan aikaan alan yleisen kannan esille tuominen on arvokasta ja korostaa myös yritysten omia viestejä. ”Ala” ei ole yksittäinen ”joku” vaan joukko aktiivisia jäsenyrityksiä, joilla on halu viedä koko alaa eteenpäin, kohti mahdollisimman jouhevaa toimintaympäristöä.  

Yhdistyksen jättämät lausunnot löytyvät verkkosivuiltamme.