Luottamus on ollut aina menestyvän yhteistyön julkinen salaisuus. Teknologiavälitteisen viestinnän aikakaudella sen kurssi vain nousee entisestään. Kuulemme usein puhuttavan luottamuksen olemuksesta – että sitä joko on tai ei ole. Luottamus rakentuu kuitenkin aina ihmisten välisissä vuorovaikutussuhteissa. Luottamuksen rakentuminen on siis vuorovaikutusprosessi. Se ei vain ilmesty jostain, ja häviä itsestään.

Luottamus syntyy vuorovaikutussuhteessa

LinkedInissä törmään ilmiöön, että tuikituntemattomalle lähetetään verkostoitumiskutsu – ja sitten heti verkostoitumisen jälkeen oletetaan, että toinen on valmis tekemään pieniä palveluksia tai suosittelemaan kutsun lähettänyttä samantien. Siinä unohtuu, että luottamus on ansaittava – ihan niinkuin missä tahansa ihmissuhteessa.

Olkoon kyse sitten työkaverista, asiakkaasta tai yhteistyökumppanista, olet heidän kanssaan aina jonkinlaisessa vuorovaikutussuhteessa. Ja suhteet eivät synny itsestään. Ihmissuhteet rakentuvat vastavuoroisesti, sopivalla vauhdilla. Jokainen on yksilö, ja kokee vastavuoroisuuden tarpeen myös yksilöllisesti. Vuorovaikutussuhteet ovat aina toisistaan erilaisia – joidenkin ihmisten kanssa suhde tuntuu kuin kireältä kuminauhalta, ja toisten kanssa taas kuminauhan jännite saattaa olla kokonaan lösähtänyt. Me voimme kuitenkin itse vaikuttaa tuohon ”kuminauhaan”, ja yrittää luoda siihen oikeanlainen jännite. Olemme myös omalta osaltamme vastuussa vuorovaikutussuhteen laadusta.

Teknologiavälitteisessä viestinnässä tarvitsemme enemmän todisteita

Luottamusprosessi on haastavampi mitä vähemmän on kasvokkaiskontaktia. Tämän päivän teknologiavälitteisessä viestinnässä tarvitsemme yhä enemmän todisteita siitä, että toinen osapuoli on luottamuksen arvoinen. Luotettavuutta ei kuitenkaan herätetä vain kylmällä faktalla. Se miten asioita esität, ja millaisen vaikutelman annat itsestäsi ihmisenä, vaikuttaa myös vastaanottoon ja kokemuksiin.

Testasin kerran ennen uutta alkavaa ”massaluentoani”, miten vahva ennalta syntyvän vaikutelman voima on. Lähetin omalle tyylilleni vieraan, hyvin tiukan ohjeistusviestin kaikille sähköpostitse ennen luentoa. Ilmapiiri ensimmäisellä kerralla oli jäinen, ja monet istuvat kädet puuskassa penkissä selvästi epävarmana. Sitten kysyin miltä viestini tuntui, ja ilmapiiri muuttui täysin. Väärinkäsitykset saattavat syntyä jo heti kättelyssä myös ulkoisen olemuksen ja sanattoman viestinnän hiljaisesta arvioinnista.

Yhteistä maaperää etsimään

Niin paljon kuin erilaisuus tuo hyvää myös vuorovaikutukseen, tunnumme vaikuttuvan usein samankaltaisuudesta. Kun toisen osapuolen kanssa tuntuu olevan jotain tunnistettavaa, on keskustelukin helpompaa. Kun olet itse kumppareissa ja nukkavierussa villapaidassa, ja kun toinen osapuoli päräyttää pihaan Porchella kovat kaulassa, voi tuntua kaukaiselta löytää yhteistä maaperää.

Minun lempitoteamukseni on, että ”kaikkia ei voi miellyttää, mutta kaikki voi huomioida”. Tämä ei tarkoita, että pitäisi teeskennellä muuta kuin on. Mutta aina voi ottaa toisen huomioon. Huomioinen tarkoittaa kunnioittamisen osoittamisen lisäksi myös sitä, että arvioi ja ottaa huomioon keskustelukumppanin taustan, tilanteen ja roolin. On helppo synnyttää huonoja vaikutelmia, kun ajattelee asioita vain omasta vinkkelistä. Huomioiminen on muun muassa sitä, että ymmärtää millaiset asiat voivat luoda turhaan jännitteitä ja vastakkainasettelua – silloin on vaikea keskittyä itse asiaan.

*****

Kirjoittaja Minna Haapsaari on kouluttanut ja valmentanut vuorovaikutusta ja viestintää 15 vuoden ajan intohimonaan työyhteisön vuorovaikutus, esimiestaidot ja tiimityö, www.viestintahaapsaari.fi.

Haapsaari toimii myös IT-talossa sisältöstrategina, fasilitoijana ja palveluarkkitehtina, www.mediataivas.com.