Pariisin ilmastosopimus astuu voimaan vielä tämän vuoden puolella. Vain vajaa vuosi sitten solmitun sopimuksen ratifiointivauhti on ollut ennennäkemättömän nopeaa. Ainakin, jos sitä vertaa esimerkiksi aiempaan Kioton ilmastosopimukseen. Siitä sovittiin jo vuonna 1997, mutta se saatiin lopulta ratifioitua ja astui voimaan vasta vuonna 2005.

Pariisin ilmastosopimuksen myötä maailman maat ovat sitoutuvat pitämään ilmaston lämpenemisen alle kahdessa asteessa ja tavoittelevat lämpenemisen pitämistä 1,5-asteen tuntumassa. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää koko energiasektorin murrosta.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesikin Pariisin ilmastosopimuksesta syyskuussa YK:n huippukokouksen yhteydessä osuvasti: ”Mikä aikanaan näytti mahdottomalta, on nyt väistämätöntä.” Energiamurros näyttää etenevän maailmalla todella nopeasti.

Suomessa ollaan samaan aikaan valmistelemassa kansallista energia- ja ilmastostrategiaa. Strategian tavoitteena on löytää ne keinot, joilla Suomi täyttää oman reilun osansa niin EU:n ilmasto- ja energiatavoitteista kuin Pariisin ilmastosopimuksestakin.

Suomen strategiaa valmisteleva ministeri Olli Rehn on luvannut, että yhtenä vaihtoehtona tarkastellaan skenaariota, jossa Suomi siirtyy kokonaan uusiutuviin energialähteisiin.

Joidenkin mielestä tämä voi tuntua radikaalilta. Perustuuhan energiantuotantomme pitkälle fossiilisiin polttoaineisiin, turpeen energiakäyttöön ja ydinvoimaan. Käytännössä kuitenkin kaikki muut vaihtoehdot kuin nopea siirtyminen pois fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvia energialähteitä, ovat mahdottomia.

Yhtenä ratkaisuna Suomen hallituksen tavoitteena on biomassan käytön lisääminen energiantuotannossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että bioenergian hyväksyttävyys uusiutuvana energiamuotona sekä sen laskennallinen nollapäästöisyys EU:n päästökaupassa ja päästökaupan ulkopuolisilla sektoreilla pitäisi varmistaa.

Tähän liittyy kuitenkin monia ongelmia. Ensinnäkin tiede ei tue näkemystä, että biomassan energiakäyttö olisi nollapäästöistä ja kaikella bioenergialla olisi sama ilmastovaikutus. Näin ollen ei ole perusteltua määritellä bioenergiaa ”poliittisesti” nollapäästöiseksi.

Toisekseen bioenergian ja biomassojen käytön lisäämisellä on negatiivista vaikutusta luonnon monimuotoisuudelle. Hakkuukierron lyhentäminen muuttaa metsien ikärakenteita, mikä on yksi lajien uhanalaisuuden suurista syistä.

Kolmanneksi puun käyttötarkoituksella on keskeinen vaikutus käytön ilmastovaikutukseen. Jos puun käyttöä lisätään, tulisi käyttö kohdistaa energiakäytön sijaan pitkäikäisiin puutuotteisiin, kuten puurakentamiseen.

Biomassaa kannattaa energiantuotannossa (tai liikenteessä) käyttää vain siellä, missä sille ei ole nähtävillä vaihtoehtoja. Esimerkiksi liikenne voidaan pitkälle sähköistää lukuun ottamatta ehkä raskaita kuljetuksia ja lentoliikennettä, jossa biomassan käyttö voi olla perusteltua.

Mitä siis yritän sanoa? Tarkoitanko sitä, että kansallisen energia- ja ilmastostrategian tulisi lähteä siitä, että luovumme niin fossiilisista polttoaineista kuin ydinvoimasta ilman, että lisäämme biomassan energiakäyttöä.

Pitäisikö Suomen pystyä ratkaisemaan energiatarve pelkästään tuulivoimalla ja aurinkoenergialla, maalämmöllä ja aaltoenergialla sekä lisäämällä energiatehokkuutta ja energian säästöä. Joku voisi sanoa: utopiaa, mahdotonta, ei tule koskaan toteutumaan.

Haaste on kieltämättä valtava. Vaihtoehtona on ilmaston lämpenemisen kiihtyminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen aiheuttamat peruuttamattomat ja vakavat muutokset, joihin yhteiskunnat eivät todennäköisesti pysty sopeutumaan. Ban Ki-moonin sanat kuitenkin auttavat: ”Mikä aikanaan näytti mahdottomalta, on nyt väistämätöntä.”

Leo Stranius

Kirjoittaja on Luonto-Liiton toiminnanjohtaja