Tuulivoimakeskustelussa esiintyy aika ajoin väite, että jokaista rakennettua tuulivoimalaa kohden on oltava saman verran säätövoimaa. Väitettä perustellaan sillä, että jollain sähkö on pystyttävä tuottamaan myös niinä hetkinä, jolloin ei tuule. Sinänsä pitää tietysti paikkansa, että sähkön tuotannon on vastattava kulutusta, mutta tämän periaatteen typistäminen tuulivoiman tarvitsemaan säätövoimaan kuvastaa vanhakantaista näkemystä sähköjärjestelmästä.
Tämän näkemyksen mukaan sähköntuotanto jakaantuu tasaisesti tuottavaan perusvoimaan ja kulutuksen mukaan vaihtelevaan säätövoimaan. Perusvoimaa on perinteisesti ollut ydinvoima ja jossain määrin vesivoima, säädettävää tuotantoa taas vesivoima sekä fossiilisilla polttoaineilla tuotettu lauhdevoima.
Jako perus- ja säätövoimaan on aina ollut yksinkertaistamista. Viime vuosina sekä uudet sähköntuotantomuodot että digitalisaatio ovat kehittyneet niin vauhdikkaasti, ettei tuotannon luokittelussa perus- ja säätövoimaan ole enää mieltä. Ilmastonmuutoksen hillinnän edellyttämä energiamurros etenee tuuli- ja aurinkosähkön määrän kasvaessa ympäri maailmaa. Samaan aikaan niin tuotannon kuin kulutuksenkin säädettävyys on parantunut digitaalisten ohjausjärjestelmien myötä. Vaihtelevaa kulutusta säädetäänkin sadoilla megawateilla joka päivä.
Sähkön kulutuksen ja tuotannon tasapaino onkin nykyään hallittavissa huomattavasti useammanlaisella keinolla kuin perinteisesti vesi- ja lauhdevoimalla. Erityisesti kulutuspuolella kehittyy kysyntäjoustoon jatkuvasti uusia toimintamalleja, joissa erilaisten kuormien etäohjauksella pystytään leikkaamaan sähkönkulutuksen korkeimpia piikkejä juuri niinä aikoina, kun sähköteho on niukimmillaan. Esimerkiksi supermarkettien kylmävarastoissa ja asuntojen lämminvesivaraajissa on joustovaraa, jota voi hyödyntää sähkön hinnan vaihteluiden mukaan ilman, että kylmävaraston lämpötila nousee tai varaajan lämpötila laskee liikaa. Jousto voidaan toteuttaa automaattisesti ilman, että yksittäinen kuluttaja edes on tietoinen, minä hetkinä osallistuu joustoon ja milloin ei.
Säädettävän tuotannon ja kulutuksen lisäksi tuuli- ja aurinkosähkön vaihtelua tasapainottaa laaja verkosto siirtoyhteyksiä, joita Suomella nykyään jo on moneen ilmansuuntaan. Mitä laajempi järjestelmä, sitä enemmän vaihtelevaa tuotantoa siihen mahtuu. Siirtoyhteyksien vahvistaminen ja Euroopan sähköjärjestelmän yhtenäistäminen on myös EU:n Energiaunionin päätavoitteita.
Lisäksi energian varastointiin kehitetään koko ajan uusia menetelmiä. Tulevaisuudessa esimerkiksi sähköautojen akut voivat toimia kulutuksen ja tuotannon tasapainottajana aina auton ollessa kytkettynä latauspisteeseen. Järjestelmissä, joissa vaihtelevaa tuotantoa on ajoittain enemmän kuin kulutusta, ylijäämäsähköllä voidaan jatkossa tuottaa myös polttoaineita esimerkiksi liikenteen tarpeisiin.
Eri tutkimushankkeissa tehtyjen skenaariotarkastelujen mukaan näyttää selvältä, että tuuli- ja aurinkosähkön rooli ilmastoystävällisessä sähköjärjestelmässä tulee olemaan merkittävä joka puolella maailmaa. Entinen jako perus- ja säätövoiman välillä onkin muuttumassa jakoon sään mukaan vaihtelevan tuotannon sekä tuotannon ja kulutuksen tasapainoa ylläpitävien menetelmien välillä. On myös syytä muistaa, että tuulivoiman tuotanto ei vaihtele äkillisesti, vaan on hyvin ennustettavaa. Nykyaikainen älykäs sähköjärjestelmä voi sisältää runsaasti tuulivoimaa ja toimia luotettavasti, joustavasti ja edullisesti. Meillä nykyinen säätövoiman määrä riittää, vaikka vaihteleva tuotanto viisinkertaistuisi nykyisestä (Energiakolmio 2014).
Marja Kaitaniemi, hankekehityspäällikkö, Nordisk Vindkraft Oy