Kaksi vuotta Aasiassa kansainvälisen konsulttitalon tuulivoimaliiketoiminnasta vastaavana johtajana opetti paljon – sekä tuulivoimaliiketoiminnasta, kansainvälisyydestä, että Aasiasta.

Asemapaikkani oli Bangkok, joka on AFRYn energialiiketoiminnan suurin keskittymä Aasian alueella. Yli 200 hengen suunnittelutoimistossa työskentelee niin lämpövoiman, uusiutuvan energian, vesivoiman ja sähkönsiirron kuin energiamarkkinoiden asiantuntijoita. Kiinteässä yhteistyössä muiden AFRYn Aasian toimistojen (mm. Peking, Hanoi, Manila, Kuala Lumpur ja Jakarta) kanssa Bangkokin toimisto työskentelee sekä aasialaisille että länsimaisille asiakkaille, ja kohdeprojektit sijaitsevat pääosin Kaakkois-Aasian alueella. Asiakaskuntaan kuuluu maailmanlaajuisestikin energia-alan suurimpia toimijoita, kuten China Three Gorges, China General Nuclear, Marubeni ja Sumitomo Mitsui, sekä alueellisia energiajättejä kuten Indonesia Power.

Energia- ja ilmastopolitiikassa Aasiaa usein luonnehditaan maailman suurimmaksi huolenaiheeksi, ja osittain näkemys onkin oikeutettu: Koko maailman väestöstä 60 prosenttia asuu Aasiassa, ja nopeasti kasvava elintaso nostaa vääjäämättä myös energiankulutusta per capita. Kun monet Aasian maat lisäksi ovat maailman suurimpia hiilentuottajia, kotimainen hiili on merkittävä työllistäjä ja työvoimakustannukset ovat edulliset, on selvää, ettei Kiinan, Intian ja Indonesian kaltaisissa maissa hiilestä luopuminen ole yhtä ”helppoa” kuin vaikkapa Pohjoismaissa.

Uusiutuva energia kovassa kasvussa

Energiatransitio etenee kuitenkin ripeästi myös Aasiassa. Monet johtavat japanilaiset ja korealaiset rahoituslaitokset lopettivat viime vuonna uusien hiilivoimahankkeiden rahoituksen ja joukko merkittäviä aasialaisia energia-alan investoreita perui hiilivoimahankkeitaan. Jopa Filippiinien ja Pakistanin kaltaiset maat, joita ei ole totuttu pitämään ilmastopolitiikan ykköskaartilaisina, aloittivat energiapolitiikassaan täyskäännöksen vuoden 2020 aikana. Tuuli- ja varsinkin aurinkoenergia valtaavat nopeasti markkinaosuuksia kustannusten edelleen laskiessa ja paikallisen työn osuuden kasvaessa. Kun lisäksi polttoaineen saatavuus- ja hintariski on nolla ja toimitusketjut suoraviivaisia, on näiden hankkeiden houkuttelevuus rahoittajien näkökulmasta helppo ymmärtää.

Vastareaktioltakaan ei valitettavasti ole vältytty: Kotimarkkinan alkaessa hiipua yrittävät kiinalaiset hiilivoimatoimijat saada yhä aggressiivisemmin vientiä lähialueille. Kun Kiinasta on tarjolla voimalaitoshankkeeseen edullisesti sekä laitetoimitukset, urakointi, rakentamisen aikainen rahoitus, polttoainetoimitukset että valtion takaamat pankkilainat, ei kilpailevien sähköntuotantoinvestointien rahoittaminen ole aina helppoa. Uusiutuvan energian rakentaminen etenee silti nyt ennätysvauhtia sekä Kiinassa (jossa vuonna 2020 otettiin käyttöön huikeat 72 GW tuulivoimaa!) että lähialueilla: esimerkiksi Vietnamissa rakennettiin kahdessa vuodessa lähes 20 GW aurinkosähkökapasiteettia, ja tuulivoimaa on tällä hetkellä rakenteilla 3 – 5 GW.

Haasteellisia olosuhteita laidasta laitaan

Tuulivoiman rakentamisessa on noilla leveysasteilla omat erityishaasteensa. Monsuunisateet, taifuunit ja tulvat voivat rikkoa tuulipuistotyömaan vastarakennetut tiet ja asennusalueet. Voimalaperustusten laatuvaatimukset täyttäviä betoniasemia ei yleensä ole lähellä rakennuskohdetta, ja pitkä kuljetus huonokuntoisia teitä pitkin kuumassa säässä voi pilata lastin, joka vielä tehtaalta lähtiessä oli speksien mukainen. Ja jos hanketta ei saada pystytysvalmiiksi ajoissa ennen kuivan, tuulisen kauden alkua, voi projektiaikataulu taas venyä kuukausilla liian kovien tuulien vuoksi.

Haasteet eivät lopu voimaloiden käyttöönottoon: ilman lämpötilan noustessa 40 asteeseen on voimaloiden tuotantotehoa suuren jäähdytystarpeen vuoksi rajoitettava radikaalisti samalla, kun valtakunnan tasolla sähkönkulutus ja -hinta on jäähdytyskuormien vuoksi huipussaan. Sähköverkon kapasiteetti ja jännitteenvaihtelut eivät välttämättä aina myöskään ole sillä tasolla, mihin meillä on totuttu. ”Curtailment”, eli verkkoyhtiön oikeus rajoittaa tuulipuiston tuotantotehoa, onkin yksi vaikeammin mallinnettavista tekijöistä hankkeiden rahoitettavuutta arvioitaessa.

Taiwanin Salmen merituulivoimahankkeissa taifuunien synnyttämät meriveden virtaukset saavat koko hiekkapohjan aaltoliikkeeseen, ja perustusmitoituksessa on lisäksi varauduttava niin maanjäristyksiin kuin tsunameihinkin. Koreassa, projektin sijaitessa 800 metrin korkeudella merenpinnasta, törmäsimme puolestaan ”kotoisampiin” haasteisiin, jotka kaakkoisaasialaisille kollegoille olivat eksoottisia – parikymmentä senttiä lunta ja rapsakka pakkanen jo lokakuun lopulla!

Koronakriisi toi tietenkin omat yllätyksensä kaksivuotisen komennuksen jälkipuoliskolle: Kun AFRYn projektitiimit oli totuttu kokoamaan Aasian eri toimistoista – filippiiniläinen työmaapäällikkö saitilla Vietnamissa, thaimaalainen tuulianalyytikko mittausmaston pystytystä valvomassa Indonesiassa – syntyi rajojen sulkeutuessa ja matkustuskieltojen yhä jatkuessa tarve rekrytoida lisää paikallisia osaajia eri maissa. Pätevyys- ja kielitaitovaatimukset täyttävien ehdokkaiden löytäminen oli haasteellista, mutta vielä haasteellisempaa oli saada ulkomaiset asiantuntijat siirrettyä rajojen yli monitulkintaisien viranomaisvaatimusten ja tiukkojen karanteenimääräysten ehdoilla.

Kulttuurieroja ja eksotiikkaa

Kahden vuoden aikana minulla oli etuoikeus tehdä töitä nuorekkaassa, osaavassa, motivoituneessa ja kansainvälisessä porukassa, johon kuului niin paikallisia, eri puolilta Aasiaa tulevia kuin länsimaalaisiakin kollegoja. Mutta eurooppalaisten stereotyyppinen käsitys aasialaisista – pitkää päivää puurtavista, sitoutuneista huippuosaajista – ei ole koko totuus. Tarjousprosesseissa, neuvottelupöydissä ja projektikokouksissa tulivat tutuiksi myös aasialaisen työkulttuurin nurjat puolet: byrokratia ja autoritäärinen hierarkia, epätäsmällisyys ja aikataulujen epävarmuus, pääasioiden jämähtäminen lillukanvarsien vatvomiseen, heikko kielitaito – ja last but not least –  kasvojen menettämisen pelko. Tämä aasialainen erityispiirre voi projektityössä pahimmillaan merkitä sitä, ettei kukaan myönnä virheitään, ikävät faktat pimitetään, vastuu yritetään vierittää muiden niskoille, eikä virheistä tietenkään myöskään opita, jos niitä ei myönnetä tapahtuneen. ”Lessons learned” tuntuikin välillä olevan täysin tuntematon käsite.

Vapaa-ajan kannalta Kaakkois-Aasia ei komennuskohteena ole sieltä huonoimmasta päästä, kuten arvata saattaa. Trooppiset paratiisirannat, sademetsät ja huikeat vuoristomaisemat, eksoottinen ruoka edullisin hinnoin, auringonlaskudrinkit pilvenpiirtäjien kattoterasseilla ja niin edelleen auttoivat kummasti kestämään työprojektien vastoinkäymisiä ja turhautumisia.

Ai että suosittelenko? No ehdottomasti!