Juttusarjassa esitellään tuulivoima-alan yrityksiä ja niissä tehtävää tuulivoimatyötä.

Yrityksen nimi: ABO Wind

Toimiala: Tuulivoima

Perustamisvuosi: 1996

1. Miten tuuli työllistää teitä?

Kehitämme, rakennamme ja operoimme tuulivoimaloita Suomessa. Hankekehitystä tehdään avaimet käteen -periaatteella alusta loppuun ja lisäksi otamme osaa jo kehitteillä oleviin hankkeisiin sekä teemme yhteistyötä muiden tuulivoimatoimijoiden kanssa. Tuulipuistohankkeen kehittämiseen kuuluu mm. sopivan alueen valinta, maan vuokraaminen, lupien hankkiminen ja kaavoitus, tekninen suunnittelu ja rakentaminen. Saksalainen uusiutuvan energian konkari ABO Wind perusti tytäryhtiön Suomeen vuonna 2013 ja tätä nykyä toimistollamme Helsingissä työskentelee 12 hengen tiimi. Meillä on rakennettuja voimaloita ja kehityshankkeita ympäri Suomea ja uusia hankemahdollisuuksia kartoitetaan jatkuvasti.

2. Millaisena näette tuulivoima-alan tulevaisuuden yrityksessänne?

Tuulivoima on Suomessa kehittynyt pienen piirin puuhastelusta merkittäväksi teollisuuden alaksi, jonka kasvu tulee epäilemättä jatkumaan tulevaisuudessakin. Eteneminen kohti markkinaehtoista tuulivoimatuotantoa on Suomessa todellisuutta ja asenneilmapiiri kohdallaan. ABO on Suomessa onnistunut pääsemään yhdeksi suurimmista toimijoista alalla. Vahva ja monipuolinen kokemuksemme auttaa meitä menestymään ilmastonmuutoksen torjunnassa Suomessa jatkossakin.

3. Parhaat puolet tuulivoiman parissa työskentelyssä?

Ensinnäkin, on hienoa työskennellä alalla, joka vastaa omia arvoja. Puhtaan, uusiutuvan energian lisääminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen on asia, josta voimme olla ylpeitä. Toisekseen, tuulivoima parissa työskentely on mielenkiintoista, sillä ala on jatkuvassa muutoksessa esimerkiksi politiikan ja kehittyvän teknologian myötä. On pysyttävä kärryillä ja kehityttävä mukana, mikä haastaa oppimaan uutta joka päivä. Kolmanneksi, Abolla työskentely on kivaa.

Yhteys:
www.abo-wind.com/fi/
Aapo Koivuniemi, aapo.koivuniemi@abo-wind.fi, 050 5215573