Suomen Tuulivoimayhdistyksen vuosittainen Wind Finland -seminaari järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa, ja jo kolmatta kertaa Luontokeskus Haltiassa, Nuuksiossa. Seminaari on paitsi Suomen suurin tuulivoimaseminaari, siitä ollaan myös rakentamassa asiakaskokemuksen ja ympäristöarvojen huomioimisen edelläkävijää.

Wind Finland -seminaarin historia alkaa vuodesta 2015, jolloin ensimmäinen seminaari Wind Finland -nimen alla järjestettiin Ruoholahdessa, Helsingissä. Noin yhdeksänkymmenen osallistujan ja muutaman näytteilleasettajan tuulivoimaseminaarista on kasvanut vuosien aikana paikkansa vakiinnuttanut tuulivoimatapahtuma Suomessa. Viime vuonna seminaarissa nähtiin kävijöitä jo yli 80 eri yrityksestä. Seminaaria suunniteltaessa pyritään kiinnittämään erityistä huomiota paitsi ohjelman laadukkuuteen myös asiakaskokemukseen.

”Wind Finlandissa jokainen seminaarivieras on kunniavieras”, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen jäsen- ja tapahtumapäällikkö Saara Jalkanen. ”Tapahtumaa suunniteltaessa pyrimme vuosi vuodelta kehittämään seminaaria niin, että asiakkaan on helppo tulla ja viihtyä sekä toisaalta saada päivästä myös kaikki haluamansa hyöty irti. Panostamme ohjelmasisällön lisäksi esimerkiksi tehokkaan verkostoitumisen mahdollistamiseen ja päivän elämyksellisyyteen”, Jalkanen summaa.

Myös tapahtuman ekologisuus on järjestäjille tärkeää, onhan seminaarin aiheena puhdas energiantuotanto. ”Olemme pyrkineet vähentämään Wind Finlandin hiilijalanjälkeä vuosi vuodelta. Tänä vuonna muun muassa luovuimme kokonaan seminaarikasseista, muovikynistä ja puhujalahjoina istutetaan uusia puita. Teema näkyy myös partnerituotteiden materiaaleissa, esimerkiksi kaulanauhat valmistetaan ympäristöystävällisestä materiaalista. Itse tilaisuudessa huolehdimme tarkasti kierrätyksestä ja tarjoamme seminaarivieraille mahdollisuuden saapua paikalle yhteiskuljetuksella yksityisautoilun sijaan. Lisäksi tapahtuma tuotetaan luonnollisesti uusiutuvalla sähköllä”, kertoo Jalkanen.

Luontokeskus Haltia on osa elämystä

Jo tapahtumapaikka Luontokeskus Haltia itsessään on näkemisen arvoinen. Luontokeskuksen näyttelysaleissa voi kohdata Suomen huikean kauniin ja arvoituksellisen luonnon eri vuodenkierron aikoina. Kesken seminaaripäivän voi käydä esimerkiksi hiljentymässä karhunpesässä luontoääniä kuunnellen tai vierailla sotkanmunassa katsomassa videotaidetta.

Syksyinen päivä Nuuksion kauniin luonnon keskellä voi tarjota myös yllättäviä elämyksiä. Ensimmäisessä Nuuksiossa järjestetyssä Wind Finlandissa saatiin nauttia ensilumesta, kun talvi päätti yllättää Suomen ja seminaarivieraat saapumalla yhdellä rytinällä. Päivän aikana Nuuksioon satoi lunta eniten koko Suomessa ja parisenkymmentä senttiä puhdasta pumpulia sai etenkin ulkomaalaiset vieraat ihastumaan kauniiseen maisemaan. Vaikka kesärenkaat ja lyhyet sähkökatkot värittävät päivää, sai lokaatio seminaarivieraiden täyden hyväksynnän, ja seuraava vuonna Wind Finlandia vietettiin myös Nuuksiossa – tällä kertaa kauniissa syysauringon paisteessa. Tervetuloa siis vuosi kolme – jännityksellä millaiset puitteet Suomen luonto meille tänä vuonna tarjoilee!

Tutustu seminaarin ohjelmaan www.windfinland.fi

Wind Finlandista sanottua

”Wind Finland on ehdottomasti tuulivoima-alan mielenkiintoisimpia ja ajankohtaisimpia tapahtumia Suomessa. Lokaatio on myös ehdottomasti kauneimpia kokouspaikkoja, jossa olen ollut.” Mikaela Jaanti, Saksalais-Suomalainen Kauppakamari

“The place to be to meet most of the Finnish wind power players in one scene.” Heikki Peltomaa, wpd Finland oy

“The venue in the middle of nature but still in the capital city area provides a great opportunity to calm down for a day and meet people representing the Finnish wind power industry.” Veli-Pekka Alkula, Ramboll oy

“Haltia Wind Finland -seminaarin paikkana on ehdottomasti timanttinen ja kokemisen arvoinen!” Ville Lehtomäki, Kjeller Vindteknikk